Raitista kristillisyyttä

Mitä on raitis kristillisyys? Käsite tulee vastaan aika-ajoin. Raittiiksi kristillisyydeksi mielletään helposti hurmahenkisyydestä vapaa hillitty uskonnollisuus, joka on linjassa isiemme uskon kanssa. Raittius syntyy siis siitä, että mitään ei tapahdu, mikään ei tunnu missään, eikä vaikuta mitään. Näin ei kuitenkaan ole Raamatussa.

Raitis kristillisyys on aina karismaattista. Tästä ei suinkaan seuraa, että kaikki karismaattisuus olisi aina raitista. Kristillisyys on karismaattista, koska se on Jumalan Hengen synnyttämää iankaikkisuus elämää joka on lahjoitettu meille armosta. Me olemme tekemisissä Pyhän Hengen todellisuuden kanssa. Mikäli uskon käsityksemme on antikarismaattinen, olemme jollain tavalla vinoutuneessa ja epäraittiissa uskossa ja meillä on vääristynyt Jumalan kuva. Meidän tulee ymmärtää, että  olemme tekemisissä kolmiyhteisen Jumalan kanssa, jonka toiminta tapahtuu Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki käyttää siis koko kolmiyhteisen Jumalan auktoriteettia maanpäällä. Isä on valtaistuimellaan. Poika on Jumalan sanan todistuksen mukaan Isän oikealla puolella. Meidän kanssamme täällä maanpäällä on kolmas persoona, Pyhä Henki, joka käyttää Isän ja Pojan auktoriteettia kirkastaakseen meille Kristuksen ja johdattaakseen meidät kaikkeen totuuteen.

Pyhän Hengen toiminnan latistaminen esimerkiksi suhtautumalla nurjamielisesti armolahjoihin on tosiasiallisesti kapinaa Jumalaa vastaan. Me emme voi ottaa Raamatun kokonaisuudesta osia ja leikata muita pois. Saman Hengen jonka tehtävänä on synnyttää ihminen uudesti ylhäältä on tarkoitus jakaa Hengen lahjat seurakunnalle kuten Hän tahtoo. Pyhä Henki, joka vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa on sama henki, joka tuo esiin hengen hedelmän ja on annettu meille johdattajaksi ja rinnalla kulkijaksi.

Mikäli kiellämme armolahjojen todellisuuden astumme liukkaalle ja pimeälle pinnalle. Me emme menetä ainoastaan rauhattomuutta aiheuttavaa profetiaa, vaan myös vakautta luovan ja kasvua tukevan opettamisen, puhumattakaan antamisesta, avustamisesta ja rohkaisemisesta, jotka ovat kaikki samalla tavalla armolahjoja kuin tiedon sanat, terveeksi tekeminen tai kielillä puhuminenkin. Emme voi valita listasta mieleisiämme hyläten muut. Yrityskin on järjetön. Aivan kuin kuvittelisimme Jumalan siunaavan kapinan. Seurakunta on yliluonnollinen karismaattinen yhteisö, jonka Pyhä Henki luo valmistaakseen Jeesukselle Kristukselle morsiamen, eikä mikään muu. Se ei ole perinneyhteisö, ei viranomaisorganisaatio, ei harraste kerho, vaan yliluonnollinen todellisuus luonnollisen keskellä.

Seurakuntaa johtaa Jumalan Henki, ei kirkolliskokous.

Matti Lahtinen on vieraileva kirjoittaja, jonka kirjoituksiin ja puheisiin voi tutustua seuraavalla sivulla:

http://jumalanunelma.wordpress.com/about/