Läsnäoleva Jumala

Läsnäoleva Jumala

”Elvis on poistunut rakennuksesta, Jumala ei luomakunnastaan”

Katselin jokunen viikko sitten Yle Areenalta vuonna 1985 toteutetun Dingo-yhtyeestä kertovan puolituntisen Dingo-mania -dokumentin. Hauskaa seurattavaa oli erityisesti siloposkisen Neumannin ja toisten dingojen ajatukset politiikan tärkeydestä ja kiinnostavuudesta.

Ohjelmasta löytyy kohtaus, missä haastattelija esittää teini-ikäisille naispuolisille yhtyeen faneille seuraavan kysymyksen:

– Onko näissä tyypeissä enemmän jumaluutta, kuin jumalissa?
Jumala on niin kaukainen juttu. Dingot ovat paljon läheisempiä, yksi tytöistä vastaa.
Dingot ovat lähempänä, niitä voi nähdä, jatkaa toinen Dingo-fani.

Dokumentin katsottuani jäin miettimään, mitä olisin halunnut kertoa näille värikkään 80-luvun nuorille Jumalasta, jota he pitivät kaukaisena ja tavoittamattomissa olevana. Tästä pohdinnasta syntyi seuraava teksti, joka alkaa apostoli Paavalin visiitistä Ateenaan.

Paavali Ateenassa


Ateenassa kukoistivat tieteet ja taiteet. Kaupunki on antiikin historian maineikkain. Eräs muinainen kirjoittaja onkin todennut, että Paavalin vierailun ajankohtana  kaupungissa oli 30 000 jumalaa. Peterronius, muinainen historioitisija on kirjoittanut, että Ateenassa oli helpompi löytää jumala, kuin ihminen.

”Odottaessaan Silasta ja Timoteusta Ateenassa Paavali kiivastui hengessään, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.” Apt. teot 17:16 FINRK

Kiivastui hengessään (paroxynō) on vahva sana. Se tarkoittaa muun muassa palaa vihasta. Jumalankuvat olivat näyttäviä teoksia mutta ne eivät voineet vastata ateenalaisten sisäiseen tarpeeseen olla yhteydessä elävään Jumalaan. Ateenassa Paavali piti Areiopagilla kaupungin asukkaille mielenkiintoisen puheen:

”Ateenan miehet! Minä näen kaikesta, että te syvästi kunnioitatte jumalia, sillä kierrellessäni ja tarkkaillessani teidän pyhiä paikkojanne löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle jumalalle’. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sitä minä teille julistan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Eikä hän ole ihmiskäsin palveltavissa, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin, hän, joka itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat, jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Apt. 17: 22-28 FINRK

David Guzik mainitsee Enduring Word -kommentaarissaan Ateenan ollen täynnä patsaita, jotka oli omistettu tuntemattomalle jumalalle. Guzik kertoo kuusisataa vuotta ennen Paavalin vierailua kaupungissa riehuneen kauhean kulkutaudin, jolloin Epimenidides niminen mies sai idean. Hän päästi lammaslauman vapaaksi kaupungissa, ja siellä missä lammas pysähtyi ja laskeutui makuulle, se teurastettiin uhriksi sille epäjumalalle, jonka alttari tai temppeli oli lähimpänä. Jos lammas laskeutui maaten paikkaan, jonka lähellä ei ollut alttaria eikä temppeliä, se uhrattiin tuntemattomalle jumalalle.

Jos näin oli, niin mahdollisesti Paavali käytti puheessaan juuri tätä tapahtumaa nerokkaalla tavalla hyödyksi johdattaakseen  kuulijoidensa huomion läsnäolevaan Jumalaan. Vaikka Ateenaa pidettiin apostolin siellä vieraillessa  (51 jKR.) edelleen viisauden tyyssijana, niin elävää Jumala ei siellä silti tunnettu. Paavali ilmaisi ateenalaisille, että todellinen ja elävä Jumala on kaikkia ihmisiä lähellä. Hän ei kaihtanut nimittää rikkaan kreikkalaisen kulttuurin menneitä loiston päiviä tietämättömyyden ajoiksi (Apt. 17:30). Kaikessa viisaudessaan ja älykkyydessään he eivät olleet ymmärtäneet totuutta Jumalan olemassaolosta.

 Elvis on poistunut rakennuksesta, Jumala ei luomakunnastaan


Valitettavasti hyvin monet ihmiset ajattelevat edelleen Jumalasta Paavalin kohtaamien ateenalaisten, tai 80-luvulla nuoruuttaan eläneiden Dingo-fanien tavoin. Jumala on edelleen monille kaukainen ja etäinen hahmo, ja siksi on parempi hakea sisältöä ja merkitystä elämään muista todellisemmilta vaikuttavista  asioista. Kristinusko on kuitenkin yhä ainoa uskonto maailmassa, jossa voidaan puhua läsnäolevasta ja välittävästä Jumalasta.

1. Jumala on ilmaissut itsensä luomakunnassaan

”Kysy vaikka eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sen sinulle. Tai tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat siitä sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt. Hänen kädessään on jokaisen elävän olennon sielu ja jokaisen ihmisen henki.” Job 12:7-10 FINRK

”Sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja ymmärrettävissä hänen teoissaan. Siksi he (Jumalan olemassaolon kieltäjät) eivät voi mitenkään puolustautua.” Roomalaisille 1:20 FINRK

2. Jumala on ilmaissut itsensä pojassaan Jeesuksessa

”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel” – se merkitsee: Jumala meidän kanssamme.” Matteus 1:23 FINRK

”Sana (Jeesus) tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” ”Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala (Jeesus), joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut” Johannes 1:14,18 FINRK

3. Jumala on ilmaissut itsensä Sanassaan

”Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin.” 2. Timoteus 3:16-17 FINRK

4. Jumala on ilmaissut itsensä omissaan asuvan Henkensä kautta

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, hänen, joka asuu teissä ja jonka olette saaneet Jumalalta?  1. Korinttilaisille 6:19 FINRK

Näetkö, miten armollinen Luoja meillä ihmisillä on! Aadam ja Eeva hylkäsivät Luojansa kerran Eedenissä mutta tekijä ei ole hylännyt luomuksiaan koskaan, vaikka syntiinlankeemuksen karut vaikutukset näkyvätkin koko luomakunnassa.

Elvis has left the building! (Elvis on poistunut rakennuksesta!) on sanonta, jota käytettiin 1970-luvulla Elvis Presleyn konserttien jälkeen konserttiyleisön rauhoittelemiseen.

Elviksen tavoin Jumala ei ole poistunut luomakunnastaan! Hän on edelleen läsnäoleva tässä maailmassa – lähellä jokaista ihmistä ja valmis ottamaan luokseen jokaisen, joka vain haluaa tulla hänen luokseen Jeesuksen sovitustyön kautta.

Seurakunta on Jumalan läsnäolon kanava maailmassa


Vaikka koko luomakunta todistaa Jumalan olemassaolosta, niin luupäisinä meidän ihmisten on vaikea uskoa itseämme suurempaan olentoon, jota emme voi nähdä emmekä koskettaa. Niinpä kolmiyhteinen Jumala päätti tulla pojassaan Jeesuksessa keskellemme silmillä nähtäväksi ja käsin kosketelavaksi poistaamaan tottelemattomuutemme aiheuttaman kirouksen. Hän myös antoi kirjoitetun sanansa profeettojen ja apostolien kautta meille ohjenuoraksi sekä lähetti Pyhä Henkensä asumaan meissä Jeeuksen seuraajissa auttamaan meitä heikkoudessamme sekä todistamaan meille olevamme Jumalan rakkaita luomuksia.

Kristityistä muodostuva seurakunta on Jumalan läsnäolon kanava tässä maailmassa. Jos Jumala poistuisi luomakunnastaan ja seurakuntansa keskeltä, niin pahuuden määrällä ei olisi enää mitään rajaa maailmassa. Kristityillä on tärkeä tehtävä täällä maan päällä. Synnin ja kuoleman ylösnousemuksensa kautta voittanut Jeesus Kristus haluaa ilmaista itseään ihmisille kristittyjen sanojen ja tekojen kautta. Jumala on läsnä, kun me kerromme ihmisille Jeesuksen rakkaudesta. Jumala on läsnä, kun me teemme ihmisille rakkauden tekoja. Jumala on läsnä, kun me rukoilemme toisten ihmisten puolesta. Jumala on läsnä, kun me autamme köyhiä ja vähäosaisia. Läsnäoleva Jumala ei ole poistunut luomakunnastaan! 

 

 

 

 

 

 

Markus Majabacka