-
Miten vihollinen väistyy?
Markuksen evankeliumista löytyy mielenkiintoinen kertomus, missä opetuslapset eivät kyenneet ajamaan pahaa henkeä ulos pojasta, vaikka olivat saaneet Jeesukselta vallan kyseisen toimenpiteen suorittamiseen ja olivat aikaisemmin omin silmin nähneet jumalallisen voiman toimivan kauttaan kyseisellä alueella. Opetuslasten kysellessä hölmistyneenä epäonnistumisensa syytä sen jälkeen, kun Jeesus oli karkottanut riivaajahengen pojasta vaivattomasti, Mestari opetti heille erään äärimmäisen tärkeän hengelliseen sodankäyntiin liittyvän periaatteen: Kun Jeesus oli mennyt sisälle, opetuslapset kysyivät häneltä heidän ollessaan keskenään: ”Miksi me emme pystyneet ajamaan henkeä ulos?” Hän vastasi heille: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella. (Markus 9:28-29, Raamattu kansalle käännös) Todennäköisesti opetuslapset olivat alkaneet luottaa liikaa siihen, että samat asiat tulisivat tapahtumaan heidän kauttansa samalla tavalla, jatkuvasti. Heidän…
-
Kristitty ja kärsimys
Elämme ajassa, missä saamme jatkuvasti lukea, kuulla ja nähdä uutisia ikävistä asioista: pommi-isku surmasi kymmeniä kristittyjä Lähi-idässä kesken jumalanpalveluksen, rattijuoppo ajoi suojatietä ylittäneen pienen lapsen yli. Vaikeaa on myös ymmärtää, kun kuulee uskollisen kristityn menehtyneen vakavan sairauden runtelemana lukuisista esirukouksista huolimatta. Ensimmäiseksi mieleen nousee yleensä kysymys, että miksi hyvä ja rakastava taivaan Isä ei varjellut ja auttanut lapsiaan. Edesmennyt pastori, teologi, kirjailija sekä alkoholisti- ja vankilatyöntekijä Juhani Rekola joutui kärsimyksen ongelman eteen jo toimiessaan sotilaspappina jatkosodassa. Hälytyksen tullessa hän näki, kuinka eräs mies heitti kiroillen ja syljeskellen korttipakan tuvan nurkkaan ja toinen mies polvistui lattialle rukoillen Jumalalta, että säilyisi taistelusta hengissä. Ensimmäinen mies palasi taistelusta hengissä mutta toinen mies – uskovainen…





