Täynnä hyvää tahtoa
Af Hällström Gunnar. Viesti vainotuilta – Toisen vuosisadan apologeettojen puheenvuoro. Perussanoma Oy 2021. Nid. 208 sivua.
Toisella vuosisadalla kristittyjä väitettiin ateisteiksi, koska heillä ei ollut temppeleitä, alttareita eikä jumalankuvia, eivätkä he uhranneet keisarille, eivätkä muillekaan jumalille. Ihmissyöjäsyytösten taustalla oli taas ehtoollisen vietto. Seksihurjastelijoiksi kristittyjä syytettiin kokoontumisten tähden, joihin miehet ja naiset osallistuivat yhdessä. Kyseisellä vuosisadalla eläneet apologeetat kirjoittivatkin oman aikansa vallanpitäjille kristinuskon oppia taitavasti puolustavia julistuksia vääriä syytöksiä vastaan.
Dogmatiikan emeritusprofessorin Gunnar af Hällströmin Viesti vainotuilta -teos esitttää apologeetat henkilöinä, jotka vainoista huolimatta olivat täynnä hyvää tahtoa keisaria ja Rooman valtakuntaa kohtaan. Jumalan tuomioiden sijaan Tertullianus kertoo kristittyjen rukoilevan maailmanlopun viipymisen puolesta: ”me rukoilemme aina kaikkien keisareiden puolesta, rukoilemme pitkää ikää heille itselleen, turvallisuutta valtakunnalle, suojaa kodeille, voimaa sotajoukoille, luotettavuutta senaatille, kunnollisuutta kansalle, maailmalle rauhaa sekä kaikkea muuta, mitä ihmiset ja keisari toivoa saattavat.”
Athenagoras toteaa kristittyjen olevan keisarin kaikkein parhaita ja solidaarisimpia kansalaisia. Näiden uskovien asenteesta meillä nykypäivän kristityillä, jotka hyvin helposti sorrumme julkisesti arvostelemaan ja jopa ivaamaan yhteiskuntamme päättäjiä, kun olemme heidän kanssaan eri mieltä, on paljon oppittavaa.
Emeritusprofessori kertoo kiinnostavasti, miten nykyinen kolminaisuusoppi oli vasta kehitysvaiheessa apologeettojen aikana. Athenagoras vertasi Pyhän Hengen olemusta auringosta lähteväksi säteeksi sekä tulesta lähteväksi valoksi. Klemens Aleksandrialainen taas kuvasi Pyhää Henkeä Jumalan suuksi, josta lähtee tieto Jumalasta. Nämä uskon puolustajat eivät pelänneet myöskään käyttää keppihevosena kristinuskon opin ylivertaisuuden osoittamiseksi niitä aikansa pakanafilosofien näkemyksiä, joista löysivät hyvän tuen puheilleen kristinuskon puolustamiseksi.
Af Hällströmin mukaan apologeettojen kirjoituksissa kummitteleva seurakunnallisen viitekehyksen vähyys johtui todennäköisesti siitä, että he keskittyivät lähinnä vain vastaamaan kristittyjä vastaan esitettyihin syytöksiin. Apologioista puuttuivat myös monet nykyajan suositut lopunajan aihepiirit, kuten Jeesuksen paluun merkit, Antikristus ja ylöstempaus. Näiden teemojen sijasta kirjoittajat keskittyivät kristittyjen ylösnousemukseen, viimeiseen tuomioon ja siihen liittyvään maailmanpaloon, joka on käsitteenä varsin vieras nykypäivän kristityille.
Sivistyneiden ja koulutettujen apologeettojen kristinuskon oppia puolustavat rohkeat ja terävät kirjoitukset eivät tuottaneet heidän elinaikanaan suurtakaan hedelmää. Uskovien vainot jatkuivat, ja vasta paljon myöhemmin ensimmäinen keisari kääntyi kristityksi. Gunnar af Hällströmin mukaan näiden kristittyjen tekstit kuitenkin raivasivat tietä tuleville sukupolville ja vaikuttivat omalta osaltaan nikealaisen kristinuskonmuodon omaksumiseen myöhemmin.
Nykypäivän seurakuntakulttuurin keskellä, jossa painotetaan usein Jumalan suurta tehtävää jokaiselle uskovalle, toisen vuosisadan apologeetat ovat hyvä muistutus siitä, että jokainen kristitty on loppujen lopuksi vain yksi pieni linkki Jumalan pitkässä pelastussuunnitelmassa.
Kirja-arvio on julkaistu aikaisemmin Ristin Voitto -lehdessä.
