Artikkeli
-
Pitkä tie takaisin Jumalan luo
Artikkelin alkuperäinen julkaisupäivä 19.11.2018 Tommy Rusasen vasemman käden sormet temmeltävät nopeasti sähkökitaran kapealla otelaudalla. Kerrostalohuoneiston lattialla on vahvistimen ja kaiutinkaapin lisäksi hyvässä järjestyksessä kaksitoista kitaran efektipedaalia. 56-vuotiaan miehen pitkä ja vaihderikas matka musiikin maailmaan alkoi jo pienenä poikana. – Noin 10-vuotiaana nassikkana aloin kuunnella musiikkia vakavammin ja pari vuotta myöhemmin menin kouluni rumpujensoittokurssille. Kurssilla kanssani oli myös myöhemmin Pro Fide -yhtyeessä vaikuttanut Jouko Kantola, Rusanen muistelee.– Pikkuhiljaa aloin soittaa myös kitaraa ja 16-vuotiaana se oli jo pääinstrumenttini. Yhdysvalloissa 60-luvun loppupuolella nuorison keskuudessa alkaneen massiivisen Jeesus-liikkeen mainingit rantautuivat 70-luvulla myös Raisioon. Vuotta ennen rippikoulun alkamista Rusanen antoi elämänsä Jeesukselle. Hän muistelee pienen kaupungin luterilaisen kirkon järjestämissä nuortenilloissa olleen parhaimmillaan satakin nuorta…
-
Jesus revolution
Artikkelin alkuperäinen julkaisupäivä 27.8.2019. Yhdysvalloissa 1960-luvun loppupuolella alkaneesta ja 70-luvun puolen välin vaiheilla hiipuneesta massiivisesta nuorisoherätyksestä – joka tunnetaan nimellä Jesus movement tai Jesus people movement – on viime vuosina kirjoitettu paljon erilaisia kirjoja. Niistä uusimpiin kuuluu yhdysvaltalaisen pastori/evankelista Greg Laurien yhdessä kirjailija Ellen Vaughnin kanssa viime vuonna julkaisema teos. Parivaljakko on työstänyt aikaisemmin yhdessä Greg Laurien elämäkerran, joka julkaistiin Suomessa vuonna 2009 Päivä-kustannusyhtiön toimesta. Niille, jotka ovat lukeneet Laurien erinomaisen Kadonnut poika-elämäkerran, ei Jesus Revolution -teoksen 200 ensimmäistä sivua tarjoa kovinkaan paljon uutta tietoa, koska kirjan punaisena lankana on jälleen Laurien tarina rikkinäisestä ja isättömästä alkoholistiäidin pojasta aviomieheksi, perheenisäksi ja jättiseurakunnan (Harvest Christian Fellowship) pastoriksi. Jeesus-liikkeen syntyyn vaikuttaneisiin kulttuurillisiin ja poliittisiin…





