• Blogi

    Voima korkeudesta

    ”Mutta missä ikinä on Jumalan Pyhän Hengen tulella täytettyjä julistajia, siellä myös syntyy Hengellä täytettyjä seurakuntia.” Niilo Yli-Vainio Vajaa kuukausi sitten tein blogikirjoituksen seurakunnan tärkeimmistä tehtävistä. Kirjoitin, että jokainen kristillinen seurakunta on kutsuttu ja tarkoitetu olemaan rakastava seurakunta, rukoileva seurakunta, palveleva ja kadonneita löytävä seurakunta. Omassa voimassamme me olemme kuitenkin kykenemättömiä rakastamaan edes itseämme. Omalla voimallamme emme jaksa rukoilla pitkäjänteisesti emmekä uskoa Jumalan vastaavan avunpyyntöihimme. Itsessämme meillä ei ole halua palvella Kristuksen ruumista eikä uskosta osattomia, eikä meillä ole myöskään kiinnostusta ja rohkeutta etsiä ja löytää niitä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta Kristusta. Jumala tietää hyvin, miten voimattomia ja heikkoja olemme kaikilla näillä alueilla. Hän myös tietää, miten elämän erilaiset…

  • Blogi

    Seurakunnan tärkeimmmät tehtävät

    Viime vuosien aikana on meillä ollut Turun Kotikirkossa paljon erilaisia haasteita ja tällä hetkelläkin olemme seurakuntana monien isojen ja kipeidenkin haasteiden keskellä. Uskon kuitenkin niin, että näiden vaikeiden asioiden kautta Jumala on johtamassa meitä oikeaan suuntaan: löytämään ne ydinasiat, joita varten olemme seurakunta olemassa maailmassa. Viime viikkojen aikana Jumala on laskenut vahvasti sydämelleni neljä tärkeää perusasiaa, joista kaikista Jeesus Kristus muistuttaa seuraajiaan Raamatussa. Rakkaus “Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus”. Evankeliumi Johanneksen mukaan 13:34-35 Jeesus antoi tässä vain yhden tunnusmerkin, josta kristityt tunnistetaan hänen seuraajikseen ja opetuslapsikseen maailmassa. Jeesus ei…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Seurakunnan tärkeimmmät tehtävät