Jumala ja tiede eivät ole sotatilassa
McGrath Alister: Tieteen ja uskonnon dialogi. Kirjapaja 2015. Nid. 298 sivua.
1500-luvun puolenvälin paikkeilla Nikolaus Kopernikuksen tutkielma Taivaallisten kehien kierroksista aiheutti sensaation aikansa kirkonmiesten keskuudessa, jotka olivat tottuneet tutkimaan Raamattua maakeskeisten oletusten perusteella. Tieteen ja uskonnon dialogi -kirjassaan Alister McGrath kuvaa kiinnostavasti, miten aurikokeskeisen teorian valtaan nousu 1600-luvun alussa Johannes Keplerin toimesta laittoikin teologit pohtimaan, millä tavalla tiettyjä raamatunkohtia tuli uudelleen tulkita aikansa tieteen löytöjen valossa. Tieteenhistorioitsijat ovat tehneet selväksi, että tieteen ja uskonnon välinen vuorovaikutus määräytyy ensisijaisesti kulloistenkin historiallisten olosuhteiden ja vasta toissijaisesti sisällöllisten kysymysten mukaan. Tieteen ja uskonnon suhteelle ei ole olemassa yleismaailmallista kaavaa, teoreettista, tai historiallista, McGrath toteaa.
Kirjailijan mukaan vanhalla vastakkainasettelun mallilla, missä tiede edustaa järkeä, ja uskonto ”taikauskoa”, on edelleen yllättävän voimakas vaikutus suuren yleisön keskuudessa, vaikka sen kannatus onkin tieteellisemmissä piireissä huomattavasti vähentynyt. Muun muassa tunnettu tiedemies Richard Dawkins puolustaa kirjoissaan ärhäkkäästi kyseistä näkemystä. Jumalharha-teoksessaan Dawkins kuitenkin puolustaa käsitystä multiversumista – monista maailmankaikkeuksista. McGrathin mukaan hänen näkemyksensä on uskon asia, vaikka tieteilijä näyttääkin olettavan, ettei tieteen metodi salli sellaista. Vastakkainasettelun mallia eivät kannata kuitenkaan pelkästään uskontoa vastustavat tieteilijät, vaan se on yleinen myös kristillisten ja islaminuksoisten konservatiivisten ryhmittymien sisällä, joissa ajatukseen biologisesta evoluutiosta suhtaudutaan usein erittäin vihamielisesti.
Kirjan ensimmäisessä osassa Alister McGrath käsittelee 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa käytyjä astronomisia väittelyitä, newtonilaisen maailmankuvan nousua 1600-luvun alussa ja 1700-luvulla sekä darvinistista kiistaa 1800-luvulla. Kirjan toisessa osassa käsitellään yleisiä teemoja, jotka auttavat selkeyttämään tieteen ja uskonnon vuorovaikutuksen perusteita. Kirjan kolmas osa pureutuu uskonnollisiin tai teologisiin kysymyksiin, jotka nousevat esiin tieteellisten tutkimusalojen yhteydessä, ja kirjan viimeisessä osassa kirjailija tarkastelee kymmentä eri tutkijaa, jotka ovat osallistuneet tieteen ja uskonnon väliseen tärkeään vuoropuheluun. Teoksessaan McGrath käsittelee muun muassa kiinnostavaa teemaa siitä, miten ihmisen mielen rationaalisuus jäsentyy hyvin samalla tavalla kuin se järjestys, jonka havaitaan olevan läsnä maailmassa. Rationaalisuuden ja luonnon järjestyksen välillä on selvä yhdenmukaisuus. Jumala ja hänen luomakuntaansa havannoiva tiede eivät ole keskenään ristiriidassa.
Alister McGrath on Oxfordin yliopiston professori, teologi ja kirjailija. Hänen teoksensa toimii oppikirjan sijasta yleiskatsauksena tieteen ja uskonnon tutkimukseen sekä niiden väliseen vuoropuheluun, joten kirjan lukijan ei tarvitse olla aiheen ekspertti ymmärtääkseen lukemaansa. Vaikka Tieteen ja uskonnon dialogi on pyritty kirjoittamaan yleistajuisesti kaikille aiheesta kiinnostuneille, niin ei se silti ole helppolukuinen. Kaltaiselleni matti meikäläiselle uusia tieteellisiä termejä sekä teemoja tuli vastaan yllättävän paljon. McGrathin teos toimiikin parhaiten pienissä osissa, jolloin voi rauhassa pohtia lukemaansa.
Kirja-arvio on julkaistu aikaisemmin Ristin Voitto -lehdessä
