Tasapuolinen lukupaketti palvonnasta
Kosonen Petri. Ylistyksen ytimessä, Petri Kosonen ja Aikamedia Oy. Nid. 362. 2020.
Tunnustan kuuluvani niihin uskoviin, joille pitkät ylistysmaratonit ovat harvemmin olleet pelkästään positiivinen kokemus. Joku muukin on saattanut pohtia kanssani sitä, että jos kerran uuden liiton kristittyinä voimme astua Jeesuksen sovitustyön kautta kaikkein pyhimpään Jumalan läsnäoloon milloin tahansa, niin miksi silti niin monissa ylistyskokouksissa tunnutaan etsivän hänen kirkkautensa ilmestymistä tuntitolkulla? Vaikka aloitin hieman varautuneena Ylistyksen ytimessä-kirjan lukemisen, niin sen viimeisten virkkeiden päätyttyä pisteeseen, koin ymmärrykseni lisääntyneen tietyillä alueilla koskien Jumalan kiittämistä, ylistämistä ja palvontaa.
Ei ole varmasti liioiteltua sanoa, että Petri Kosonen oli ylistysmuusikkona 2000-luvun alkupuoliskon Suomen vastine Yhdysvaltojen Michael W. Smithille. Molemmat miehet olivat alansa parhaita, eikä haastajia ollut juurikaan ympärillä. Ylistyksen ytimessä-kirjassaan nykyään myös pastorina toimiva Kosonen avaa lukijalle kiinnostavalla tavalla yli 20 vuoden aikana syntyneitä ajatuksiaan ja kokemuksiaan Jumalan ylistämisestä.
Teoksen kirjoitustyyli on innostunut sekä eloisa, ja huumoriakin on ripoteltu sopivasti tekstin joukkoon. Petri Kososella on sana hyvin hallussaan, eikä yli 360-sivuinen kirja tunnu tylsältä ja junnaavalta. Pastorin ote näkyy siinä, että Raamatun paikkoja käsitellessään hän avaa usein myös heprean ja kreikan alkutekstin sanojen eri merkityksiä lukijalle.
VT:ssa käytetään yli viittäkymmentä eri hepreankielistä sanaa kuvailemaan ylistystä. Näistä seitsemän monet tutkijat luokittelevat pääsanoiksi, Kosonen kirjoittaa.
Kirjassaan hän kuvaa hauskasti esimerkiksi Psalmin 105 neljättä jaetta, jossa hepreankielisen alkutekstin selvä kehotus ylistää Jumalaa tanssimalla on suomennettu karkeloinniksi vuoden 1992 kirkkoraamattua, ja vuoden 1776 raamatunkäännöstä lukuunottamatta.
Karkelointi on joidenkin mielessä jotain kaunista, puhdasta, arvokasta ja hyväksyttävää, mutta jos mainitsee sanan tanssi, puhutaan eri asiasta – ja ollaan heidän mielestään menty saman tien vihollisen leiriin. Kun 6-vuotiaana esikoulussa oli aika tanssia tiputanssia, kerroin opettajille, etten osallistu, koska olen uskovainen, Kosonen kynäilee.
Ylistyksen ytimessä-kirja pureutuu muun muassa siihen, miksi jokainen kristitty on kutsuttu ylistämään Jumalaa, miten eri tavoin Raamattu kehottaa meitä ylistämään häntä, ja mitä tapahtuu, kun häntä ylistetään. Myös ylistäjän sydämen puhtauden tärkeys on aihe, jonka käsittelyyn kirjailija käyttää aikaa. Teoksen sanoma on suoraselkäistä ja kohti käyvää, ja ravistelee lukijansa huomaamaan kiitoksen ja ylistyksen tärkeyden osana kristityn jokapäiväistä elämää. Ylistystä kuuluu uhrata Jumalalle silloinkin, kun ei siltä tunnu.
Petri Kosonen on koonnut tasapuolisen ja raamatullisen paketin ylistyksestä, jossa teoria ja käytäntö ovat hyvässä balanssissa keskenään. Teoksen voisi kuvitella toimivan hyvänä opetusmateriaalina aiheesta niin raamattukouluissa, kuin pienryhmissäkin, ja kirja saa varmasti lämpimän vastaanoton vapaakristillisiin seurakuntiin kuuluvien uskovien keskuudessa. Olisi kiinnostavaa kuitenkin kuulla, mitä esimerkiksi luterilaiset kristityt ajattelevat teoksen tietyistä selkeistä helluntaiteologiasta nousevista painotuksista ylistykseen liittyen.
Kirja-arvio on julkaistu aikaisemmin Ristin Voitto -lehdessä.
