Näenkö ihmisen?

Katsoin äskettäin kaksi itseäni puhuttelevaa elokuvaa. Tositapahtumiin perustuvassa Dead Man Walkingissa (Kuolemaantuomittu) Susan Sarandonin esittämä katolinen nunna sisar Helen Prejean käy vankilassa tapaamassa murhista ja raiskauksesta kuolemaan tuomittua Sean Pennin esittämää Matthew Ponceletia tämän pyynnöstä. 

Poncelet on nunnaa kohtaan ylimielinen ja uhmakas sysäten omaa osuuttaan rikoksista muiden niskoille. Rikollisen huonosta käytöksestä välittämättä Helen Prejean käy kuitenkin tapaamassa tätä säännöllisesti vankilassa rakkautta ja huomaavaisuutta osoittaen.

Juuri ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa Ponceletin ylpeys murtuu ja hän tunnustaa nunnalle rikoksena. Mies käsittää vihdoin jotakin tekojensa kauheudesta Jumalan armon ja rakkauden valossa, jonka välikappaleena sisar Helen Prejean saa olla.

Billy The Kid – Wild West Outlaw-dokumentissa kerrotaan yhden Yhdysvaltojen kuuluisimman lainsuojattoman, 21-vuotiaana ammutun Henry McCartyn tarina. 1800-luvun loppupuolella elänyt Billy The Kid-nimellä tunnettu nuorukainen ajautui huonoille teille jo varhain. Äidin kuoltua tuberkuloosiin ei isäpuolta kiinnostanut pojan kasvattaminen. Henry jäi yksin vailla kodin turvaa ja hän alkoi liikkua rikollisissa piireissä ajautuen pikkuhiljaa yhä syvemmällä väkivallan maailmaan.



Dokumentissa kerrotaan nuoren miehen kunnioittaneen suuresti tilanomistajaa, joka tarjosi hänelle karjapaimen töitä ja kohteli häntä ihmisenä rikollisen sijasta. Kun tilanomistaja ammuttiin keinottelun seurauksena, häneen kiintynyt McCarty palasi pettyneenä ja entistä katkerampana takaisin rikosten maailmaan.

Jäädessään kiinni ensimmäisen kerran Billy the Kid antoi vankilassa haastatteluja lehtimiehille toivoen ihmisten näkevän hänetkin tavallisena ihmisenä eläimen sijasta. Heinäkuussa 1881 useita miehiä tappanut McCarty sai surmansa sheriffi Pat Garrettin ampumasta luodista.



Katsomissani elokuvissa itseäni jäi puhuttelemaan se, miten paljon aidon hyväksynnän kokeminen vaikutti Matthew Ponceletin ja Henry McCartyn rikkinäiseen elämään. Molempia kosketti se, että joku näki heidät ihmisinä ja myös kohteli heitä ihmisinä heidän pahoista teoista huolimatta.

Apostoli Pietarikin oli näköjään tavoittanut kyseisen tärkeän pointin kirjoittaessaan seuraavasti:


Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ”rakkaus peittää syntien paljouden.” 1 Piet. 4:8