Ojentautuminen näkymättömään

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Hepr. 11:1

Raamatun lehdiltä voimme lukea, ettei usko ole toimintaa, joka tapahtuu vasta riskitekijöiden eliminoimisen jälkeen. Mihin silloin enää tarvitaan uskoa? Usko ei siis ole leima, joka lyödään paperiin sen jälkeen, kun tietyt haasteet ja uhkatekijät on poissuljettu.

Usko on matkaan lähtemistä Jumalalta saadun sisäisen kutsun saattelemana, vaikkei päämäärä vielä siintäisikään selvänä horisontissa. Luoja rakastaa eteenpäin menevää uskoa, jonka perustana on Hänen itsensä sytyttämä halu ihmisessä rakentaa ja viedä eteenpäin Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Uskossa eteenpäin kulkeminen ei ole myöskään sitä, että olemme ihmisinä 99 % varmoja siitä, mitä meidän tulee tehdä. Uskossa eteneminen on usein aluksi vain sisäinen tunne, aavistus ja tietoisuus siitä, mitä askelia Jumala haluaa meidän ottavan tiettyyn suuntaan. Näitä pieniä uskonaskelia ottaessamme uskomme vahvistuu sen näkemisen ja kokemisen kautta, että Jumala on meidän kanssamme ja siunaa uskossa otetut askeleet.