Muistan vielä hyvin tuon pimeän talvi-illan tapahtuman 1990-luvun alkupuolella. Istuin velipoikieni ja parin turkulaisen kaverini kanssa pienessä henkilöautossa, joka kiiti kovaa vauhtia pitkin pimeää jäistä tietä. Olimme alle parikymppisiä nuoria miehenalkuja, joista vain yhdellä oli ajokortti. Äkkiä auto alkoi liikkua kevyenoloisesti tiellä sivulta toiselle, jolloin kuski huudahti: ”kattokaa jätkät!” Luulimme hänen pelleilevän ja käskimme lopettamaan. Nopeasti kuitenkin tajusimme, että kokematon kuski oli menettänyt auton hallinnan totaalisesti ja olimme niin sanotussa ”vapaa-ajossa”. 

 Auto liukui kovalla vauhdilla oikealta kaistalta vasemmalle. Muistan vielä selkeästi, miten etupenkillä kuskin vieressä istunut kaveri huusi kovalla äänellä: ”Jeesus auta!” Meistä jokainen yhtyi tuohon huutoon, kun tajusimme, että olimme nyt tilanteessa, mihin emme kyenneet enää itse vaikuttamaan…

Äärimmäisen vaikea asia ihmisen luonteelle on olla epäitsekäs. Itsekkyys pyrkii salakavalasti nostamaan päätään asenteissamme, puheissamme ja teoissamme yleensä aina siellä, missä on erilaisia ja eri tavalla ajattelevia sekä toimivia ihmisiä. Yksi tällainen paikka on seurakunta. Juuri tästä syystä apostoli Paavali opastikin Pohjois-Kreikassa Filippin kaupungissa asuvia kristittyjä seuraavilla sanoilla: 
…tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan…