Menestys- vai menetysteologiaa?
1980-luvulla lentokoneonnettomuudessa menehtynyt palavasieluinen amerikkalainen muusikko Keith Green totesi What´s Wrong With the Gospel?-kirjoituksessaan seuraavasti:
”Jumalan suuren majesteettisuuden sijasta hänet esitellään nykypäivänä jonkinlaisena jäätelökauppias-joulupukkina, ja seurakunta on karkkikauppa, josta voi saada kaikenlaisia herkkuja, joita sydän vain haluaa.”
Keith Greenin toteamus tuntuu olevan entistä ajankohtaisempi meille 2000-luvulla eläville uskoville. Monista nykypäivän seurakunnista on tullut tietynlaisia viihdekeskuksia, joissa uskoville tarjotaan helppoa ja hyvänmakuista pikaruokaa. Asioita, jotka herättävät kuulijoissa epämukavia tuntemuksia ja haastavat muutokseen, vältellään. Johanneksen evankeliumista voimme lukea, kuinka monet Jeesuksen seuraajat jättivät hänet, kun hän alkoi puhua symbolisella tavalla oman verensä juomisesta ja lihansa syömisestä. Jeesusta oli ollut helppo seurata siihen saakka, kun hänen opetuksena olivat olleet mukavia vastaanottaa ja helppoja sisäistää. (Joh. 6:60-67)
Meille ei ole Raamatussa luvattu helppoa ja mukavaa elämää uskovina täällä maanpäällä. Jeesus ei viilaa ketään linssiin. Hän ei peitellyt opetuslapsiltaan seuraamisensa hintaa, eikä peitä sitä meiltäkään. Jeesus kertoi avoimesti, että hänen seuraajanaan oleminen merkitsi erilaisiin ahdistuksiin, ja jopa vainoihin suostumista. Toisin sanoen Hän tarjosi inhimillisesti katsottuna menestyksen tien sijasta menetyksen tietä. Apostoli Paavali kirjoitti Jeesuksen seuraajana olemisen seuraamuksista seuraavasti:
Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut ”yhtä vaille neljäkymmentä” ruoskaniskua, kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista.
2 Kor.11:23-28
Paavalin tilitystä lukiessamme saamme selkeän kuvan siitä, että hän julisti omalla elämällään menestysteologian sijasta menetysteologiaa. Apostoli jatkaa saman teeman parissa Filippiläiskirjeessä seuraavasti:
Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.
Fil. 3:7-9
Jumala on hyvä ja suuressa rakkaudessaan hän siunaa lapsiaan monin eri tavoin tässä elämässä. Hän on lahjoittanut Pyhän Henkensä kautta meille oman ilonsa ja rauhansa vaikeiden tilanteiden keskelle. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, ettei meitä ole kutsuttu seuraamaan Jeesusta sen tähden, että saisimme kokea siunauksia ja elää helppoa elämää. Meidät on kutsuttu seuraamaan Jeesusta siksi, että oppisimme tuntemaan Hänet Paavalin tavoin henkilökohtaisesti, ja että Jumalan hyvä tahto ja suunnitelma pääsisivät toteutumaan meidän elämässämme.
Olemmeko valmiita seuraamaan rakasta ja hyvää mestariamme kuuliaisesti silloinkin, kun Hänen tahtonsa tie näyttää olevan elämässämme menestyksen tien sijasta menetyksen tie?
[video_box video_url=”https://www.youtube.com/watch?v=OM96CIbG9Js”]
