Tasapainoinen Jumalan Sanan opetus kristillisessä seurakunnassa on äärimäisen tärkeä asia, jotta Jumalan pyhät kasvavat terveellä tavalla eteenpäin Jeesuksen tuntemisessa. Kuitenkin ilman rakkautta mitä terveimmänkin opin esillä pitäminen voi vahingoittaa, haavoittaa ja hajottaa ihmisiä ja ihmissuhteita Kristuksen ruumiissa.

Kirjeessään Roomassa vaikuttaneelle seurakunnalle apostoli Paavali kirjoitti näin:

Mutta toivo ei tuota pettymystä, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Room. 5:5 (RK)

Sydän-sanaa käytetään Raamatussa kuvaamaan ihmisen sisintä olemusta, johon kuuluvat ymmärrys, tunteet ja tahto. Kun Jeesus Kristus tulee Pyhän Henkensä kautta asumaan ihmisen sisimpään uskon kautta, niin samalla myös Jumalan rakkaus vuodatetaan sinne. Mutta miksi silti kristittyjen, ja eri seurakuntien keskuudessa tuntuu olevan jatkuvasti niin paljon riitaisuutta, erimielisyyttä ja hajaannusta? 

Eräs edesmennyt Jumalan palvelija on todennut näin; ”Tarkoitus ei ole, että sinä saisit enemmän Pyhää Henkeä, vaan että Pyhä Henki saisi omistaa enemmän sinua.”

Jokaisessa Jeesuksen seuraajassa asuu Pyhä Henki mutta saako Pyhä Henki hallita jokaisen uskovan elämää? Kristittyinäkin meidän elämäämme voi hallita salakavalasti pelko, vaikka teemmekin ihan oikeita asioita. Voimme pelätä kontrollin menettämistä, epäonnistumista, yli- ja alilyöntejä, harhaoppeja jne. Jos toimimme pelosta käsin, niin rakentamisen sijaan alammekin nakertaa kristittyjen välistä yhteyttä. Pelko on kuin pato, joka estää raikkaan veden virtaamisen. Vesi jää seisomaan paikoilleen alkaen haista. 

Katsotaan seuraavaksi, mitä apostoli Johannes kirjoitti rakkaudesta ja pelosta.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon,sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä. 1 Joh. kirje 4:18-19 (RK)

Johannes ei tietenkään tarkoita, että kykenemme täydelliseen Jumalan rakkauden ymmärtämiseen vajavaisina ihmisinä. Hänen käyttämä teleios-sana tarkoittaa täysikasvuista, täysi-ikäistä, aikuista ja kypsää. Jumalan vihollinen saatana pyrkii vaikeuttamaan kristittyjen vaellusta ovelasti juuri pelon kautta, ja se onkin rakkauden vastakohta ja pahin vihollinen. Suhtaudumme esimerkiksi helposti hyökkäävällä tavalla eri tavalla ajatteleviin uskoviin ja seurakuntiin, koska koemme heidän/niiden erilaiset opilliset painotukset ja näkemykset uhkana omille käsityksillemme Jumalasta ja kristinuskosta. Jumalan Sanan vastaisia harhaoppeja ei tietenkään pidä hyväksyä missään muodossa mutta erilaisia tulkinta-, näkemys- ja kokemuseroja tulee aina riittämään erilaisten kristillisten yhteisöjen keskuudessa Jeesuksen takaisin tuloon saakka.

Kolossan uskoville Paavali kirjoitti näin:

Tahdon teidän tietävän, kuinka suuri taistelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien niiden tähden, jotka eivät ole nähneet minun kasvojani, että he, sydämet yhteen liittyneinä rakkaudessa, saisivat rohkeuden omistaa täysin varman ymmärtämisen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen. Room. 5:5 (RK)

Vaikka Kolossan seurakunnan keskuudessa oli haasteita gnostilaisuuden kaltaisen harhaopin kanssa, niin apostoli ei silti kehottanut uskovia liittymään yhteen oikeassa opissa ja oikeassa tiedossa, vaan hän kehotti heidän sydämiään liittymään yhteen rakkaudessa. Paavali ymmärsi, ettei terveestä opista – niin tärkeä asia kuin se onkaan – ollut suurtakaan hyötyä, jos Kolossan uskovilta puuttui rakkaus toisiaan kohtaan. Ennen Jeesuksen kohtaamista ja elämänsä suunnan muutosta, Paavali oli kiivaillut henkeen ja vereen juutalaisten perinnäissäädösten puolesta vailla todellista rakkautta ihmisiin. Rakentamisen sijaan hän olikin tuhonnut.

Eräs kristitty on todennut näin: ”Pitäisin mieluummin väärät faktat ja oikean asenteen, kuin oikeat oikeat faktat ja väärän asenteen.” Vaikka kommentti onkin kärjistetty, eikä toimi opinkappaleena, niin se pitää silti sisällään tärkeän viestin; ihmisiä vetää puoleensa aina Jumalan vaikuttaman rakkauden, välittämisen ja myötätunnon ilmapiiri täydellisen teologian sijasta.

Kolossalaiskirjeen kolmannessa luvussa apostoli Paavali jatkaa yhä samasta rakkauden tärkeyden teemasta:

Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen. Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos jollakulla on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, joka on täydellisyyden side. Kol. 3:12-14 (RK)

Vuoden 1992 raamatunkäännös kääntää viimeisen lauseen näin:

Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.

Paavali osoittaa tässä, että Jeesuksen esimerkin mukaan myös meidän tulee hänen seuraajinaan antaa Jumalan rakkauden ohjata ja hallita elämäämme. Rakkaus yhdistää kaikkia niitä hyveitä, joista apostoli kirjoitti aikaisemmissa jakeissa – se pitää niitä paikoillaan. Ilman Jumalan rakkauden yhdistämiä sydämiä, syntyy aina eripuraa ja hajaannusta uskovien keskuudessa.

Dogmatiikan professori Osmo Tiililä kirjoittaa kirjassaan Johdatus teologiaan seuraavalla tavalla kristittyjen erilaisuuden rikkaudesta.

”On suuri ero sillä, sulkeudutaanko kaikilta ajatuksenvirroilta pitämällä epätoivoisesti kiinni ennen omaksutusta, vai liitetäänkö uusi hedelmällisesti vanhaan perustaan ja periaatteisiin, niin että sen omistaminen koituu todella hyödyksi. Uuden on harmonisesti yhdistyttävä ja jäsennyttävä jo omaksuttuun, eikä se saa johtaa perustan murtumiseen… Kaikki teologia (Jumalan ilmoitusten tulkinta) on enemmän tai vähemmän yksipuolista. Jokainen ihminen – sinä ja minä – katsomme Jumalan totuuden rikkauksia vain rajoittuneesta näkökulmastamme. Jumalan maan päällinen seurakunta on olemassa ja Pyhä Henki on antanut sille totuuden ymmärtämisen lahjan mutta silti Pyhän Hengen työhön sekoittuu aina niin paljon ihmisten omaa, etteivät tulokset vastaa koskaan täällä maan päällä ihannetta.”

On siis rikkautta, että samoja asioita tutkitaan eri kristillisten uskonsuuntien tunnustuksista käsin. Ei ole olemassa yhtäkään tunnustuksetonta seurakuntaa tai yhteisöä. Kaikille muotoutuu aina jonkinlainen oppi, teologia ja rakenne, eikä siinä ole mitään Jumalan Sanan vastaista.
 Mikään kristillinen uskonsuunta ei omista koko totuutta näkemyksissään, koska ihmisinä olemme vajavaisia tässä ajassa. Tiilikaista lainaten erilaiset kristilliset painotukset ovat saman totuuden valottamista eri suunnasta tulevilla valonheittimillä. Esimerkiksi helluntailaiset painottavat Pyhän Hengen työtä ja armolahjoja, luterilaiset ovat sisäistäneet armon merkityksen vahvalla tavalla, ortodoksiuskovat ovat ymmärtäneet kauneuden ja kokemuksen merkityksen.

Mikään kristillinen seurakunta ei voi laittaa oppiansa laatikkoon, jonka päällle on lyöty ”tässä lepää täydellinen teologia”-leima. Edes Raamattu ei kerro meille kaikkea siitä, miten tuhansin eri tavoin luova Jumala toimii tässä maailmassa, miten tuhansin eri tavoin hän ilmaisee itseään erilaisille kristityille ja miten tuhansin eri tavoin uskovat kokevat Hänet elämässään. Meidän ei tarvitsekaan kokea uhkana erilaisia kristillisiä näkemyksiä ja kokemuksia, eikä hyökätä peloissamme niitä vastaan. 

Kun Jumalan rakkaus pääsee hallitsemaan elämäämme, niin pelon tilalle tulee rauha. Tällöin voimme Raamatun tekstien totuuden valossa tutkia ja tulkita levosta käsin erilaisia näkemyksiä ja ilmiöitä pitän mielessämme sen, että meistä jokainen on vasta matkalla, ja voimme oppia paljon toisiltamme.