Tyhjentymisen siunaus

Vuoden 2015 maaliskuun puolessa välissä moottorini leikkasi kiinni oikein kunnolla. Jo edellisvuoden syksyllä olin huomannut ensimmäiset voimattomuuden ja väsymyksen merkit itsessäni mutta laitoin ne vähätellen flunssan piikkiin. Kuitenkin Joulun jälkeen sosiaaliset tilanteet kävivät koko ajan yhä raskaammaksi, paineensietokyky yhä heikommaksi, eivätkä edes runsaat kofeiinilataukset enää antaneet päivääni uutta potkua.

Maaliskuussa astun vihdoin lääkärin vastaanotolle ja sain keskivaikea masennus-diagnoosin oireilleni. Olin ajautunut tilaan, johon en koskaan kuvitellut joutuvani. Mielessäni olin monesti viisaampana neuvonut niitä pastorikolleegoitani, jotka olivat loppuunpalaneet, kokeneen työuupumuksen. Olin kuitenkin polttanut kynttilääni molemmista päistä tekemällä vuosikausia pastorin ja freelancertoimittajan töitä yhtä aikaa huonolla organisointikyvyllä. Jälkimmäisestä työstä en pitänyt kunnon lomaa edes kesäisin ja paimenen tehtävään kuuluvia asioita ja haasteita kelasin mielessäni oikeastaan 24 tuntia joka päivä viikossa. Kun henkilökohtaiseen elämääni tuli suuri odottamaton ja äärimmäisen kipeä ongelma ja samoihin aikoihin myös seurakuntaan tuli haastava kriisi, alkoi ajoneuvoni useita vuosia kestävä hidas mutta varma tieltä ulos luisuminen, jota ei edes rakkaus ja puolitoista vuotta sitten tapahtunut naimisiinmeno kyennyt pysäyttämään.

Oli aluksi kova paikka joutua tiensivuun istumaan ja ihmettelemään. Ensimmäinen tunne sairaslomalle jäädessäni oli epäonnistuminen. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä, kun oli kuitenkin pää täynnä ajatuksia ja suunnitelmia sekä halua palvella Jumalaa ja lähimmäisiä. Kun keskustelin sairaslomani alussa samassa tilassa olevan ystäväni kanssa aiheesta hän varoitti, että “lomastani” tulisi todennäköisesti hyvin pitkä. Ajattelin kuitenkin selviäväni kuukaudella parilla mutta saikku venyikin kymmenen kuukauden pituiseksi.

Pitkän sairaslomani edetessä kävi ilmi, että minulla on työuupumuksen lisäksi myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Suurimman osan ajasta olin niin heikossa kunnossa, etten jaksanut juurikaan lähteä ystävien kanssa kahville, en kutsua ketään kylään enkä lähteä kylään. Joitakin kertoja sain paniikkihäiriön kaltaisia oireita, jotka saivat itseni pysymään enstistä visummin omassa yksinäisyydessäni.  Yksinäisyys oli toisinaan äärimmäisen vaikea asia, vaikka tarvitsinkin sitä. Pääasiassa vain olin. Makasin, luin, kuuntelin musiikkia, katsoin elokuvia ja vietin aikaa vaimoni seurassa.

Näin jälkikäteen ajateltuna kaikkein hienointa oli se, että minut pakotettiin pysähtymään ja nostettiin pois tutuilta urilta. Jouduin tarkastelemaan uudella tavalla itseäni; omia motiivejani, asenteitani, työskentelytapojani ja ennen kaikkea omaa suhdettani Jumalaan sekä lähimmäisiin ympärilläni. Hiljaisuudessa ja pysähtyneessä olotilassa Jumala pääsi puhumaan monesta asiasta, joihin ei ollut aikaa paneutua aikaisempien työrutiinien pyörittämisten lisäksi. Ei ole ollut aikaa pysähtyä kuuntelemaan.

Olen pikkuhiljaa kantapään kautta alkanut ymmärtää, että voidakseni olla vahva Kristuksessa, minun täytyy ensin tulla heikoksi omassa itsessäni. Pahimpana asiana, mitä meille voi tapahtua yleensä pidämme epäonnistumista ja sivuun joutumista. Se on kuitenkin usein paras asia, mitä meille tapahtuu, koska tällöin meistä tulee pieniä ja Kristuksesta suuri. Inhimillinen vahvuus on usein petollista ja sille on oma päätepisteensä. Jotta Jumala voi täyttää meitä omilla ajatuksillaan, unelmillaan, rakkaudellaan, myötätunnollaan, säälillään ja voimallaan, Hänen täytyy ensin tyhjentää meitä omasta voimastamme, suunnitelmistamme, tavoitteistamme ja sydämen kovuudesta.

Olen myös alkanut ymmärtää, että me ihmiset olemme tärkeämpiä Jumalalle, kun se mitä teemme ja suoritamme. Oli toimintamme sitten kuinka tärkeää ja hengellistä tahansa. Oikeaoppisuuden kiivasta puolustamista ja hengellisten tapojen ja traditioiden ylläpitämistä tärkeämpiä ovat ympärilläni olevat ihmiset, Jumalan kallisarvoiset omat kuvat ja heidän rakastamisensa.

Kaiken sen kiteyttäminen yhteen lauseeseen, mitä mielessäni liikkuu tällä hetkellä on vaikeaa mutta koitan kuitenkin sen tehdä. Tätä alla olevaa ajatusta pyrin vaalimaan ja toteuttamaan parhaani mukaan jatkossa itsessäni heikkona, pienenä ja vajavaisena ihmisenä mutta Kristuksessa rakastettuna, kallisarvoisena ja kaikkivoipaisena luomuksena:

SISÄINEN LEPO KRISTUKSESSA ON KAIKEN MENESTYKSEKKÄÄN PALVELUN AINOA PERUSTA.

”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” Sakarjan kirja 4:6b